Hei vaan pitkästä aikaa! Tänne ei olekaan tullut kirjoiteltua pitkään pitkään aikaan lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen on koulukiireet. Niin kuin varmaan tiedätte, mulla on tapana jättää aina kaikki ihan viime tippaan ja niin kävi näiden kouluhommienkin kanssa. Yllätys sinänsä! Tänä syksynä pääsin koulujuttujen osalta aika kuitenkin kevyesti. Loppujen lopuksi tehtävänä oli kaksi presentaatiota (eli piti esitellä tutkimaansa asiaa koko luentosalin edessä 15min englanniksi, auts), kaksi 2500 sanan esseetä sekä 5000 sanan mainonnan projekti. Lisäksi joka viikko joillekin luennoille täytyi tehdä kotitehtäviä ja yhdestä kurssista oli vielä koekin. Näistä tehtävistä saan (toivottavasti!) yhteensä kolmekymmentä opintopistettä. Suomessa 30 opintopisteen eteen pitäisi tehdä vähintään tuplasti hommia. Lisäksi tehtävät täällä ovat paljon helpompia ja jollain tapaa käytännön läheisempiä kuin Suomessa. Toki englanniksi kirjoittaminen ja lukeminen sitten toivat jonkin verran omia haasteitaan tähän opiskeluun, vaikka kivuttomasti sekin on sujunut.
Koulutöissä on stressannut erityisesti myös se, että ne ovat hyvin pitkälti olleet ryhmätöitä. Ihan kiva juttu sinänsä, mutta näitä paikallisia ei paljon ryhmätöiden tekeminen kiinnosta. Ennen toista presentaatiota tapasin kaikki meidän ryhmän jäsenet vasta 15 minuuttia ennen esitystä!! Ja ihan vain siksi, että he eivät olleet jaksaneet vaivautua tulemaan paikalle meidän yhteisiin tapaamisiin. Muutenkin professorit laittavat yhteen ryhmään vähintään viisi henkilöä, joka tarkoittaa sitä, että aikataulujen yhteensovittaminen on lähes mahdotonta. Aika jännä juttu on myös se, että eräs ryhmämme jäsen, vaihto-oppilas hänkin, lähti jo kotiinsa takaisin Turkkiin ennen kuin olimme edes aloittaneet koko työn kirjoittamista. Nyt sitten eräs amerikkalainen Lauren ja minä yritämme saada kokoon 5000 sanan mainonnan projektia kahdestaan. Vähän pohdimme sitä, laitammeko tämän kolmannen vaihtarin nimeä työhön ollenkaan, kun hän ei ole kirjoittanut siihen lausettakaan hmm.. Mutta kaikesta sitä on selvitty ja erittäin opettavaisia kursseja ja tehtäviä täällä on kaiken kaikkiaan ollut.
Toinen syy miksi en ole viime aikoina tänne kirjoitellut, on se, että en tiedä mitä oikein kirjoittaisin. Alku keväästä aiheita kirjoittelemiseen löytyi vaikka kuinka, koska kaikki oli niin uutta ja vierasta. Nyt elämä on ihan arkipäivää ja teen samoja juttuja täällä kuin tekisin Jyväskylässäkin. Käyn luennoilla, teen koulutehtäviä jos jaksan, käyn baletissa ja osaan jo juna-aikataulut lähes ulkoa. Oikean bussin valitseminen tai oikealla pysäkillä pois jääminenkään ei ole enää mikään ongelma. Kavereiden kanssa tehdään samanlaisia juttuja kuin tekisin Jyväskylässäkin. Paikallisten murrettakin olen jo alkanut ymmärtämään paremmin. Tai sitten englanti ylipäätänsä on muuttunut edes hieman sujuvammaksi.
Jännä juttu, että nyt kun tästä paikasta on tullut jo koti, onkin kohta aika lähteä takaisin Suomeen. Lentoliputkin jo varasin ja 29. toukokuuta olisi tarkoitus sitten matkustaa takaisin sinne toivottavasti jo kesäiseen Suomeen. On kiva tulla takaisin ja nähdä kaikki tutut siellä, mutta niin haikeaa täältäkin on lähteä pois. Ehkä ihmeellisin ajatus on, että en tulekaan tänne enää kesäloman jälkeen takaisin. Ja vaikka tulisinkin, nämä samat kaverit eivät ole enää täällä ja kaikki olisi muutenkin erilaista. Pari mun parasta kaveria lähtee jo ensi viikon keskiviikkona takaisin kotiinsa. Heitä tulee kyllä mahdoton ikävä! Perjantaina meillä on kavereiden kanssa going home party eli läksiäisjuhlat. Voi olla vähän haikea meininki niissä juhlissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti