Elokuva, rugby peli, Belfast Market, konsertteja ja sunnuntain brunssi

Rugby peli

Belfast Market

Torilla myytiin ihania herkkuja

Käytiin elokuvissa tiistaina, sillä silloin kaikkia elokuvia pääsee katsomaan kolmella punnalla! Katsottiin joku lasten animaatio ja se oli aika hauska. Elokuva kertoi vielä Pariisista, jonne me ollaan lähdössä täältä aika isolla porukalla pääsiäislomalla. Ajateltiin mennä tällä viikollakin elokuviin. Ehkä tehdään siitä jopa tapa - eli tiistaista tulee virallinen elokuvapäivä. Sinne on helppo päästäkin.. Kauppakeskus, jossa elokuvateatteri sijaitsee, on nimittäin kahden junapysäkin päässä Jordanstownissa. Käydään yleensä kerran viikossa ruokaostoksilla jossakin isommassa kaupassa ja elokuvateatterin vieressä sijaitsee yksi iso vähän halvempi kauppa, joten lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun saamme hankittua myös ruokaostokset samalla kerralla.

Torstaina olin taas balettitunnilla ja nyt ymmärrän opettajan puhetta jo vähän paremmin. Vaikka baletissa kaikki liikkeiden nimet ovat ranskaksi, on opettajalla silti omia sanontojaan, joita en ymmärrä. Esimerkiksi, kun hän sanoo jalan menevän taakse on se "under" (suom. alle). Ja aluksi en ymmärtänyt sitä ollenkaan! Opettaja, Laura hänkin nimeltään, on muuten todella mukava.Tiukka ja vaativa, mutta hyvä opettaja.

Perjantain balettitunnit olivatkin peruttuja, mutta se ei haitannut, sillä menimme katsomaan rugby pelin kahden kaverini kanssa. Toinen kaverini tuntee yhden paikallisen Jamien, jonka isä ja työkaveri olivat myös mukana katsomassa peliä meidän kanssamme. Nämä paikalliset yrittivät selittää meille pelin sääntöjä innoissaan, mutta emme oikein ymmärtäneet heitä. He yrittivät puhua hitaammin, mutta aksentti oli silti aika paksua ja joistakin sanoista ei meinannut saada selvää. Varsinkaan, kun en rugbyn erikoissanastoon niin paljon perehtynyt.

Peli itsessään oli ihan hieno kokemus! Oli paljon ihmisiä ja tunnelma korkealla. Peli oli siis paikallisen joukkueen Ulsterin kotipeli. Peli muistutti minun ja kaverini mielestä aika paljon amerikkalaista jalkapalloa, vaikka en siitäkään oikeasti tiedä paljon mitään. Mitä nyt elokuvissa on sitä joskus nähnyt! Yllätyin siitä, kuinka hidastahtinen peli oli. Joku heitti pallon jollekin ja pian kaikki tappelivatkin siitä jo maassa päällekäin ja yrittivät repiä palloa itselleen. Ja sama kuvio toistui uudelleen ja uudelleen. Mutta onhan se totta, että jos ymmärtäisi pelin säännöt, niin peli olisi paljon antoisampi.

Itse peliä enemmän minä tykkäsin seurata sitä, kuinka ihmiset olivat niin innoissaan ja tossissaan kannustamassa joukkuettaan. Ja se ilmapiiri oli tosi mukaansatempaava. Seurueemme paikalliset kertoivat, että rugby on laji, jossa ollaan todella ystävällisiä toisilleen. Että pelin jälkeen ei tapella samalla  tavalla kuin jalkapallopelien jälkeen tehdään. Eli katsomassa saa rauhassa kannustaa kumpaa joukkuetta haluaa. Minulle jäi mieleen, kuinka Jamie kertoi jalkapallon olevan peli, jossa herrasmiehet käyttäytyvät huonosti. Rugby on taas kuulemma peli, jossa huonosti käyttäytyvät miehet yrittävät olla herrasmiehiä. Hauskaa! Otettiin lopuksi kuva myös yhden pelaajan kanssa.. Hän oli kyllä "väärän" joukkueen pelaaja, mutta hei rugby pelaaja kuitenkin!

Muut lähtivät launataina Londonderryyn eli toiselta nimeltään Derryyn. Paikka on ihan Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajalla. Junalla sinne täältä kestää ehkä noin kaksi tuntia. Paikalliset varoittelivat olemaan skarppina siellä, sillä kuulemma Londonderry on juuri se paikka, jossa aikoinaan käytiin isoimmat tappelut Iso-Britannian ja Irlannin välillä. Ja paikka on kuulemma vieläkin hieman epävakaa. Kaupungista löytyy jatkuvasti pommeja, jotka eivät kuitenkaan onneksi ole ladattuja. Meidän käskettiin kaupunkiin mennessä liikkua isossa joukossa ja olla selvillä siitä, minne on menossa. Ja lisäksi vielä pysyä suunnilleen keskustan alueella. Irlantilaiset kutsuvat paikkaa siis Derryksi ja britit Londonderryksi. Meitä varoiteltiin, että ei kannata huudella kumpaakaan nimeä kaduilla, ihan vain varmuuden vuoksi. Huomattiin tämä myös etsiessämme juna-aikatauluja asemalta. Aikatauluihin on merkitty aina päämääräksi Londonderry/Derry. Eli sama paikka kahdella eri nimellä. Minä ja pari muuta kaveria ei jaksettu lähteä reissulle mukaan, kun muut lähtivät jo niin aikaisin aamulla matkaan (kuka jaksaa herätä puoli kuuden junaan..?). Ajattelimme lähteä käymään siellä sitten jokin toinen viikonloppu.

Lauantaina kävimme sitten kiertelemässä Belfastin torilla. Tori oli ihan kivan kokoinen ja sisätiloissa oleva. Siellä myytiin lähinnä erilaisia etnisiä ruokia, leivoksia, mausteita, leipiä yms. Sitten oli paljon käsitöitä, vaatteita ja kirjoja. Torilla oli myös eri esiintyjiä soittamassa musiikkia ja monet paikalliset näyttivätkin tulleen paikalle nauttimaan brunssia (= aamupäivällä syötävä runsas aamupalan ja lounaan sekoitus). Lätyt, tai krepit niin kuin täällä niitä kutsutaan, vaikuttavat olevan täällä kova juttu. Kreppejä syödään erilaisten suolaisten ja sokeristen täytteiden kanssa. Me kavereiden kanssa ostettiin yhdet, joissa oli sisällä suklaata ja vaahtokarkkeja..

Illalla menimme singer/songwriter festareille Belfastiin. Paikalla oli esiintyjiä jopa Kanadasta asti ja keikat olivat ilmaisia. Kuuntelimme kolme eri akustista sessiota, jonka esiintyjät olivat huikean hyviä! Muusikot istuivat piirissä ja esittivät vuorotellen omia laulujaan aina aluksi kertoen hieman laulun takana olevaa tarinaa. Mielenkiintoista oli se, että esiintyjät olivat todella erin ikäisiä ja erilaisia musiikkityylejä esittäviä. Oltaisiin jääty kuuntelemaan vielä yksi keikka, mutta viimeinen juna takaisin Jordanstowniin lähti yhdentoista maissa.

Sunnuntaina toteutimme kauan puhutun brunssin kavereiden kanssa. Paistoimme lättyjä (eli niitä kreppejä!) ja laitoimme niiden sisään vaikka mitä erilaisia täytteitä. Saksalainen toi mukanaa suklaalevitettä ja maapähkinävoita ja ne olivat aika hyviä! Laitoimme vielä banaaniakin lättyjen väliin ja lopputulos oli aika imelä.

Sunnuntain loppuillan teinkin yhtä mainonnan kurssin kotitehtävää, jossa piti analysoida mainosta ja sen strategioita yms. Mä halusin ottaa eritysesti jonkin suomalaisen mainoksen ja valitsin Fazerin sinisen suklaamainoksen! Saa nähdä, mitä opettaja tykkää ideasta, heh.

Belfast Castle ja hurja vuorivaellus

Täällä kukkii kukat talvellakin..

Linnan puutarha

Belfast Castle

Alkumatkasta..

Jo puolivälissä

Vielä aurinko paistaa

Melkein perillä, vaikka tuuli meinasi olla aivan liikaa!

Ja sitten alkoi sataa lunta

Viimeinkin huipulla!

Lähdettiin lauantaina katsomaan Belfast Castle ja muut puhuivat myös patikoinnista. En oikein tiennyt, minne patikoisimme, mutta sujautin silti lenkkarit laukkuun, kun ajattelin maan olevan mutainen. Lopulta minullekin selvisi, että aiomme kiivetä täältä yliopistoltakin näkyvän ison vuoren päälle. Kiersimme ensin linnan, jossa ei oikeastaan paljon kiertämistä edes ollut. Kolme pientä huonetta joitakin aika tylsiä museojuttuja. Linna toimiikin nykyään enemmän ilmeisesti ravintolana ja juhlapaikkana, joten turisteja ei niin huomioida, vaikka siellä paljon tyyppejä kameroiden kanssa olikin heilumassa.

Sitten lähdimme patikoimaan ja alkumatka oli kiva. Aurinko paistoi ja oli ihmeen lämmin. Meidän onneksemme opastukset olivat aika hyvät. Ranskalaiset tytöt eivät olleet tinkineet tyylistä, vaan sipsuttivat korkosaappaissaan aika vaivalloisen näköisesti. Maa oli nimittäin todella märkä, mutainen ja liukas. Pian vettä alkoi satelemaan vähän väliä, mutta sekään ei oikeastaan vielä haitannut. Sää vaihtelee niin usein, että sateestakaan ei jaksa välittää, sillä se loppuu yleensä yhtä nopeasti kuin alkaakin. Pääsimme ensimmäiselle etapille, joka on kallion sisässä oleva iso kolo. Paikalla oli myös paikallinen perhe kahden aivan ihanan koiran kanssa. Heillä oli mukanaan myös espanjalainen vaihto-oppilas. Vaihdoimme heidän kanssaan pari sanaa ja he ottivat meistä myös yhteiskuvan.

Mutta matka jatkui, sillä olimme menossa vasta puolivälissä. Sää muuttui koko ajan huonommaksi ja maa mutaisemmaksi. Ranskalaistytöt kaatuilivat kengillään vähän väliä ja tuuli alkoi olla ihan mielettömän kova. Välillä tuuli puhalsi niin kovaa, että ei vain pysynyt enää pystyssä vaan väkisinkin mätkähti mutaiseen maahan. Ihan uskomatonta! En ole koskaan ollut niin kovassa tuulessa. Ja sitten alkoi sataa vielä luntakin.. Kompuroimme vuoren huipulle väsyneinä ja kylmissämme. Otimme pari kuvaa ja lähdimme äkkiä takaisin päin.. Lopulta eksyimme (en tajua, miten se on mahdollista, kun reitin alas pitäisi olla aika simppeli..) ja harhailimme aika kauan yrittäen löytää oikean polun takaisin lähtöpaikkaan.

Emme löytäneet enää linnaa, mutta tupsahdimme johonkin kylään. Löysimme kaupan ja menimme ostamaan karkkia. Etsimme lähimmän bussipysäkin ja istuimme odottamaan seuraavaa bussia. Meillä ei siis ollut hajuakaan milloin sellainen mahtaisi tulla paikalle. Olimme varmaan aika näky istuessamme siinä lumisateessa vihaisina, mutaisina ja todella kylmissämme. Siinä me sitten odottelimme kaikki eteenpäin tuijottaen ja karkkia syöden. Lopulta bussi, jonka kuuluisi kulkea keskustan väliä vähintään kymmenen minuutin välein, tuli paikalle puolen tunnin odotuksen jälkeen.

Pääsimme bussilla takaisin Belfastiin ja menimme syömään ensimmäiseen kahvilaan, joka vastaan tuli. Paikka sattui olemaan aika edullinen ja viihtyisä. Kaikki alkoivat olemaan hieman paremmalla tuulella ja lopulta menimme amerkkalaisen Joshin, joka asuu Belfastissa, luo juomaan teetä. Sen jälkeen suuntasimme vielä pubiin tarkoituksena kuulla irlantilaista musiikkia, jota emme sitten ehtineetkään kuulemaan, kun menimme paikalle liian myöhään. Meidän seuraamme liittyi myös yksi paikallinen poika, jonka olimme tavanneet aikaisemmin kansaivälisellä lounaalla. Poikaa hävetti kun olimme kuulemma liian turistimaisia ottaessamme kuvia joka asiasta. Mutta hei, pitäähän meidän saada muistoja kaikista hienoista paikoista, jossa me päästään käymään! ;)

Illalla päivän vaellusreissu jo nauratti. Olemme todella ylpeitä, että voimme nyt sanoa käyneemme vuoren huipulla! Ja nyt meillä on yksi uusi hauska tarina kerrottavana. Toisaalta, kun amerikkalainen Caitlin, joka ei vaellusreissulle eilen päässyt mukaan, kysyi lähdemmekö pian uudestaan käymään vuoren huipulla hänen kanssaan, kaikki huusivat yhtä aikaa kauhistuneina: "NOO!".

Viikon kuulumiset ja kansainvälinen lounas

Chaplaincy, kansainväinen lounas

Taidonnäytteitä ainakin Ranskasta ja Australiasta

Espanjalaisten herkkuja

Pöytäseurueeni: itävaltalainen, pohjois-irlantilainen, saksalainen, ranskalaisia, amerikkalaisia

Viikko meni taas nopeasti. Mun flatmate Anna sanoikin hyvin, että aika menee täällä hirveän nopeasti, mutta samaan aikaan todella hitaasti. Siltä se kyllä tuntuu! Ei ehditty tällä viikolla tekemään oikeastaan mitään muuta kuin kierrellä Belfastia tiistaina, treenata kansainväliselle lounaalle ruokia (saksalaiset kokkasivat ja me muut syötiin iloisina niiden tekemät ruoat ;). Torstaina meninkin jo balettiin ja lisäksi kokkasin valmiiksi perjantain lounaalle tarkoitetun parannellun version makaronilaatikosta. Perjantain balettitunnit olivatkin peruttuja, kun sali, jossa ne pidetään on pois käytöstä tämän ja ensi viikon.

Perjantaina oli sitten itse lounas, josta kuvia yläpuolella. Oli hauskaa maistella eri maiden ruokia. Mun lempparit oli saksalaisten itse tehdyt nuudelit ja juusto, sekä kaikki ihanat jälkiruoat eri maista. Mun makaronilaatikko meni ainakin kaikki, että toivottavasti se ei ihan kauhealta maistunut! Mutta kivaa oli ja ajateltiin toteuttaa samanlainen ilta kavereiden kanssa pelkästään jälkiruokia valmistaen.

Opiskelua!

Ihmeen paljon juttuja ollaan ehditty jo tehdä. Ollaan kierrelty kauppoja ja shoppailtu ihan liikaa (sori äiti!).. Rahaa menee ihan hurjasti kaikkeen. Hirvittää! Shoppailun lisäksi ollaan käyty elokuvassa, kerran syömässä ulkona, kävelty ja kierrelty pitkin Belfastia ja Newtownabbeyta, käyty Belfastin vanhimmassa pubissa vähän tutkailemassa tunnelmaa sekä vaikka mitä muuta. Kaikki ovat koko ajan menossa johonkin suuntaan, että tekemistä riittää.. Tänäänkin lähdimme bussilla Belfastiin kiertelemään katuja ja löydettiin kaikkia ihastuttavia kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Esimerkiksi löydettiin aivan ihana kirjakauppa sekä kahvila, jossa tarjottiin vain erilaisia upeasti koristeltuja muffinsseja. Käytiin Primarkissakin kiertelemässä ja ostin kaksi fleecepeittoa (3 puntaa kappale!), että yöllä olisi vähän lämpimämpi. Ajattelin laittaa toisen "petauspatjaksi", että pääsen eroon tuosta muovipatjasta. Se on nimittäin niin kylmä ja ikävän tuntuinen.

Mutta tosiaan itse aiheeseen eli opiskeluun, jota tänne on tultu tekemään! Tosin opiskelu tuntuu kaikilla vaihtareilla olevan vain pakollinen juttu, jota nyt on vähän joskus tehtävä kaiken muun sivussa. Mä kuitenkin opiskelen kolmea kurssia eli moduulia paikallisella nimityksellä. Ne ovat:

1. Advertising
2. Nature and Context of Counselling
3. Skills, strategies and dimensions of counselling

Kurssien valinnassa mua autto mun student advicor eli suomeks opinto-ohjaaja. Se oli hauska ja avulias tyyppi, joka esimerkiksi ei antanut mun valita yhtä tutkimuskurssia, koska se on hänen sanojensa mukaan niin tylsä. Hän käski myös olla stressaamatta asioita ja menemään siitä mistä aita on matalin. Siinä advicor minun makuuni ;). Kurssien valinnan jälkeen (vaihdoin kyllä kursseja vielä myöhemmin ja kiersin ympäri yliopistoa hakemassa kurssien vaihtokaavakkeita ja nimikirjoituksia niihin..) alkoi aikamoinen prosessi nimittäin kursseille piti rekisteröityä. Se rekisteröityminen tarkoittaa siis sitä, että maksat kurssit, joille osallistut (meille Eurooppalaisille vaihtareille ilmaista) ja saat opiskelijakortin. Mä en olis koskaan selvinnyt siitä prosessista, jos Karin ei olis auttanut mua siinä. Se oli nimittäin tehnyt sen jo edellisenä päivänä.

Se prosessi toimi niin, että ensin piti hakea leima yhdestä toimistosta, siirtyä kirjastoon  ja hakea jokin tunnus just yhdeltä tietokoneelta. Sitten kirjauduin johonkin ohjelmaan, jossa kyseltiin vaikka minkälaisia kysymyksiä ja merkitä kurssit, jotka valitsi. Sitten mentiin seuraavaan toimistoon hakemaan uutta leimaa ja sieltä kolmanteen toimistoon, jossa viimeinkin tehtiin tämä rekisteröityminen. Ne otti musta kuvan (en ollut yhtään valmistautunut ja näytin kauhealta :D !) ja viimeinkin sain sen kortin. Mulle tää koko prosessi oli ilmainen, mut paikalliset ja esimerkiksi Amerikkalaiset opiskelijat maksaa tästä opiskelusta aikamoisia rahoja!

Pakko myöntää, että valitsin kurssit (puolivahingossa) erittäin onnistuneesti! Mainonta on erittäin mielenkiintoista ja professori todella innostava. Kaksi counselling -kurssia ovat taas jotain, mitä Suomen yliopistossa en viestinnän opiskelijana pääsisi opiskelemaan. Ne ovat enemmänki tuleville terapeutille tarkoitettuja kursseja, jossa käsitellään todella paljon psykologiaan liittyviä juttuja. Mä olen Suomessa lukenut pari psykologian kurssia, joten luennolla käsitellyt asiat tuntuvat vielä aika helpoilta ja itsestäänselviltä, mutta proffa varoittelikin, että pian aletaan pänttäämään teorioita ja vähän vaikeampiakin juttuja.

Suoritustavat ovat mielenkiintoisia ja erilaisia kuin Suomessa. Itse olen ehtinyt jo viime vuonna tottua siihen, että kurssit suoritetaan perinteisesti luentoja kuuntelemalla ja tenttimällä. Tai sitten, kuten meillä puheviestinnässä, erittäin tiukasti tehtäviä suorittamalla. Täällä meno on taas vähän erilaista. Yhden kurssin suoritan käymällä luennoilla sekä lisäksi meidän täytyy käydä jossakin terapeutin luona haastattelemassa häntä ja tehdä tästä haastattelusta presentaatio muille. Toinen counselling -kurssi suoritetaan 2000 sanan esseellä, mikä kyllä jännittää minua paljon, sekä yhdellä ryhmätyöllä. Advertaising kurssilla on taas sitten vaikka minkäläaista tehtävää, luettavaa, presentaatiota ja tenttikin vielä. Mutta aika erilaista opiskelutyyliä täällä suositaan.

Tämä yliopisto on jollain tapaa paljon enemmän koulumainen kuin meidän yliopistomme. Sen huomaa jo siitäkin, että opiskelijat ovat aika nuoria. Opiskelijoilla ei ole niin paljon omaa vastuuta kuin esimerkiksi meillä Jyväskylässä yliopistolla on. Muutenkin kurssien vaatimukset eivät ole niin korkeat kuin Suomessa tuntuu olevan. Siitä kertoo mielestäni jo se, että kahdella kurssillani ei lueta mitään oheiskirjallisuutta aiheeseen liittyen! Ilmeisesti täällä on tavallista opiskella vain kandin tutkinto ja siirtyä sitten töihin. Me taas Suomessa kitkutamme sinne maisteriin asti.

Itse rakennuksena tämä yliopisto on suuri ja jaettu numeroilla merkittyihin osastoihin ja kirjaimilla merkittyihin kerroksiin/tasoihin. Niin ja sitten on vielä numeroyhdistelmillä merkityt luentosalit! Aluksi en tajunnu noita merkintöjä ollenkaan, mutta nyt ei oo enää oikeastaan mitään vaikeuksia löytää oikeaan paikkaan. Jes! Tykkään siitä, että nämä asiat muuttuu koko ajan enemmän ruutininomaiseksi. Niin ja jos tuonne kerros- ja käytäväsokkeloihin eksyy niin aina voi suunnistaa takaisin etsimällä kyltin, joka johdattaa paikkaan nimeltään Mall. Se on yliopiston paikka, josta löytyy kaikki ravintolat, kirjasto, Spar -kauppa, pankki ja jopa student unionin pubi. Ja sitten siellä on myös vaikka minkälaista toimistoa student supportista uranvalintatoimistoon. 

Mä oon ostanut jo yliopiston hupparin, kun kaikki muutkin kulkee se päällä tuolla yliopiston käytävillä. Tosin mä ostin sen ihan vaan siks, että mulla ei ollut tarpeeks lämpösiä vaatteita.. ;)

Happy valentines day! Ystävänpäivä on täällä ihan valtava juttu ja joka kauppa on vuorattu sydämen muotoisilla ilmapalloilla, karkeilla ja kaikella muullakin vaalenapunaisella krääsällä.. Paikalliset tytöt eivät meinanneet jaksaa keskittyä luentoihin tänään, sillä illalla kaikilla oli treffit tiedossa. Kuulemma elokuvateatterit ja ravintolat olivat ihan täyteen buukattuja. Me kavereiden kanssa bongattiin Belfastissa tänään yksi poika seisoskelemassa upea kukkakimppu kädessään luultavasti odottelemassa tyttöystäväänsä. Niin ja mun Australiasta tuleva kämppis sai aamulla kahdeksalta aivan valtavan kukkalähetyksen ovelleen! Ei vaan mun ovella kukaan koputellut... ;)

Tutustumista Belfastiin ja Jordanstowniin sekä muutto uuteen (home)huoneeseen

Ensimmäisen viikon inffopäivien jälkeen alkoikin ensimmäinen viikonloppu täällä ja lähdettiin perjantaina pienellä porukalla katsastamaan Belfastia. Joukkoon lähti mukaan myös yksi amerikkalainen poika Josh, joka tiesi minkä bussin valita ja missä kohdalla kannattaa hypätä bussista pois. Sää sattui olemaan tosi kaunis vaikkakin ehkä aika kolea. Kiertelimme Belfastia ristiin rastiin ja kävimme valokuvaamassa yhden ison kirkonkin. Se oli tosi upea! Sitten vain kiertelimme kauppoja ja menimme jopa erään ostoskeskuksen (en millään muista sen nimeä) näkötorniin, joka oli aika korkea! Sinne pääsi ylös hissillä ja ylhäältä näkikin aika kauas. Ehkä vähän liiankin kauas, sillä korkat paikat ei oo mitään mun lemppareita..

Muuten viikonloppu meni ehkä käytännön asioiden selvittämiseen. Kävimme esimerkiksi lähimmässä Tescossa (suuri halpa supermarket) ostamassa ihan perusjuttuja kuten keittiötarvikkeita, joita meillä ei siis ollut ollenkaan. Niin ja sitten tietenkin ruokaa, jota meillä ei myöskään ollut.. Kävimme pari kertaa syömässä yliopistolla, mutta se on todella kallista. En todellakaan voisi kuvitella syöväni yliopistolla päivittäin, kuten Suomessa voisin tehdä. Ja ruoat ovat melkein samanlaisia, mitä itsekin tulee "kokattua".. Eli lähinnä siis leipää, heh ;). Oli outo tunne, kun ei omistanut oikeastaan yhtään mitään muuta kuin laukullisen vaatteita (ja kenkiä ;) ja kaikki piti ostaa uutena kaupasta. Oli kuitenkin kiva, että Chaplaincylla on sellainen hylly täynnä tavaraa, jossa on entisten vaihtareiden jättämiä keittiötarvikkeita ja muuta tavaraa, joita me saimme ottaa vapaasti käyttöömme. Sieltä löytyikin joitakin tarvittavia juttuja, mutta siltikin joutui ostamaan paljon itse vielä lisäksi.

Lauantaina kävimme kävelemässä ensimmäistä kertaa meren rannalla, joka on käytännössä asuntoloidemme takapihalla ja näky oli todella upea! Rantaa pitkin menee kävelyreitti, joka näyttää olevan kovassa käytössä. Otettiin miljoona valokuvaa ja käveltiin rantaa pitkin monta tuntia. Vastaantulijat olivat ystävällisiä ja moikkasivat tai saattoivat jäädä jopa juttelemaan meidän kanssa hetkeksi. Lisäksi rannalla näkyi, oi niin herttaisia, koiria! Ne kaikki olivat vapaana ja riehuivat meressä innoissaan. Kunnon koiranelämää!

Sunnuntai meni kämpillä lepäillessä. Kaikki uusi tuntuu väsyttävän hirveästi ja ihmettelimmekin kavereiden kanssa muiden kämppiksien loputonta energiaa. He ovat koko ajan lähdössä jonnekin tai tulossa jostakin. Minä ja nyt jo vakiintunut kaveripiirini (saksalainen Karin, marokkolainen Rime, itävaltalainen Anna sekä amerikkalaiset Caitlin ja Shelby) tykätään enemmänkin istua iltaa olkkarissa teetä juoden ja suklaakeksejä syöden. Ollaan aika laiskoja! Ehkä me siksi ollaankin kavereita, kun kukaan meistä ei jaksa lähteä ikinä mihinkään..

Maanantaina pääsinkin sitten muuttamaan tähän uuteen huoneeseeni, joka oli vähän ankeampi kuin tilapäismajoituksessa asumani kämppä. Meillä on tällainen kokonainen talo käytettävissä, jossas on keittiö ja olohuone sekä huoneita kahdessa eri kerroksessa. Alakerrassa ja yläkerrassa on molemmissa omat suihkut ja vessat. Mä asun alakerrassa tämän itävaltalaisen Annan kanssa. Yläkerrassa asuu kolme amerikkalaista sekä yksi australialainen. Nämä kaksi amerikkalaista, Lydia ja Emily, ovat ihan uskomattoman äänekkäitä! Ne ei varmaan nuku koskaan, kun ne kiljuu, huutaa ja laulaa vähintään neljään asti aamulla joka yö! Mulle ja Annalle se on ihan okei, kun ollaan täällä alakerrassa vähän eristyksissä niistä, mutta säälin vaan niiden seinänaapureita. Muutenkin ihmiset täällä ei osaa kunnioittaa sitä, että muut ehkä saattaa nukkuakin yöllä. Aluks yritin ite hiiviskellä illalla, että en häiritsis muita, mutta sitten ajattelin, että mitä väliä kun ei kukaan muukaan niin tee..

Tämä talo on ihan rempallaan eli vanha ja homeinen. Tämä haisee homeiselta ja sen tunteekin kyllä, kun päässä tuntuu raskaalta ja kurkussa oudolta aina kun täällä on. Suihkun ikkuna ei mene kiinni ollenkaan ja siellä myös tippuu katosta jotakin ihme palasia (maalia?) päähän :D. Ja koko suihku on muutenkin ihan homeessa. Keittiö on ihan okei, mutta nämä muut kämppikset lainailee tavaroita ihan surutta ilman, että kyselee lupaa. Joskus vähän ärsyttää, kun haluaisi syödä jotain, mutta ei vain pysty, kun kaikki omat lautaset on muiden käytössä, mhhh. Meidän jääkaappi haisee ihan kauhealta, kun sinne jääkaapin pohjalle valuu aina maitoa ja sitten kukaan ei jaksa pestä sitä. Oon pessyt sen jo kahdesti, mut se haju on niin kauhea, että ei se meinaa lähteä. Pidätän aina hengitystä, kun otan jotain jääkaapista :D!

Mun oma huone on ihan kiva. Tässä on kirjotuspöytä, pieni nojatuoli, yöpöytä, sänky (jonka patja on muovia!!), vaatekaappi ja allas. Ainut huono puoli on lämmitys, kun täällä meinaa ihan palentua. Lämmitys on päällä siis vain aamuisin ja iltaisin (samoin lämmintä vettä tulee vain aamuisin ja iltaisin pari tuntia), mutta ei aina silloinkaan, joten sillon meinaa lämpötila laskea aika tosi alhaiseks. Mun kaverilla oli lämpömittari ja se näytti alle viittätoista astetta. Ihan liian kylmä!. Ja kylmyyttä ei pääse pakoon minnekään, kun sisällä ja pihalla on ihan yhtä kylmä. Nyt on onneks ollut vähän lämpöisempiä päiviä tai sitten sitä on oikeasti alkanut jo tottua tähän koleaan säähän. Lämmitys on ainakin onneksi pelannut paremmin viime päivinä.

Huippujuttu on se, että meidän talon yleiset tilat eli keittiö, olohuone, suihku ja vessa siivotaan joka maanantai! Tokikin siivoojat tulee aika aikaisin ennen kahdeksaa ja huutelevat toisilleen iloisina juttuja huutavan imurin äänen yli. Mutta ei auta valittaa, kun joku siivoa meidän puolestamme! :)

Matkustaminen Suomesta Pohjois-Irlantiin

Lähdin matkaan Vaasasta aikasin aamulla tiistaina 24.1. Lensin ensin Riikaan, josta taas lensin Lontooseen. Lontoon kentällä jouduin odotella seuraavaa lentoa noin neljä tuntia. Viimeinen lento oli Lontoosta Belfastiin. Minun onnekseni matatalaukku kuljetettiin suoraan Suomesta Belfastiin, joten siitä ei onneksi tarvinnut huolehtia. Olin perillä Belfastissa ehkä kuuden jälkeen ja matkatavarat saatuani hyppäsin ensimmäiseen (ylihintaiseen!) taksiin päästäkseni kampukselle Jordanstowniin.

Taksikuski puhui erittäin voimakkaalla aksentilla enkä meinannut saada hänen puheestaan oikein mitään selvää. Sää oli sateinen ja ulkona oli todella hämärää. Kun pääsin kampukselle, jäin odottelemaan Recidental officen eteen. Olin soittanu Lontoon lentokentältä toimistoon varmistaakseni, että joku olisi varmasti minua siellä vastassa. Puhelimessa sovittiin, että joku tulisi antamaan avaimet kämppääni seitsemältä. Pian joku saapuikin paikalle ja pienen paperisodan jälkeen hän antoi minulle avaimet ja vei minut tilapäismajoitukseen Daldiara - opiskelijakylään, jossa suurin osa opiskelijoista asuu. 

Huone oli pieni ja mukava ja siinä oli jopa oma suihku ja vessa. Asuin noin viikon verran siinä, kunnes muutin tänne Courtyardiin, joka ei olekaan ihan niin pieni tai mukava. Siitä lisää sitten myöhemmin! Daldiaran talot ovat muistaakseni 2007 vuonna valmistuneita eli siis aika uusia. Näin jälkeen päin suosittelisin ehdottomasti valitsemaan tuon Daldiaran majoituksen, vaikka se onkin noin 1000 puntaa kalliimpi asumismuoto.

Opiskelijakylässä on pieni super market (eli oikeastaan pieni kauppa tai kioski suomalaisittain), josta kävin illalla ostamassa vielä ruokaa ja muita tärkeimpiä juttuja, mitä en ollut tuonut mukanani. Yliopistolta pystyi onneksi ostamaan Bed packin eli paketin, joka sisälsi täkin, tyynyn, lakanan, täkkipussin sekä tyynyliinan. Se maksoi 25 puntaa, mutta on ollut sen arvoinen! Menin illalla lähes heti nukkumaan, sillä matkustuspäivä oli todella raskas. Seuraavana päivänä ei ollut onneksi vielä koulua ja pystyin hieman tutustumaan ympäristööni. Oli aika outo tunne olla vain jossakin tuntematta yhtään ketään koko maasta. En edes tiennyt missä suunnalla yliopisto mahdollisesti on! Kaivoin esiin yliopiston kartan ja lähdin suunnistamaan suuntaan, jossa oletin päärakennuksen olevan ja kyllähän se sieltä sitten löytyikin.

Illalla menin vielä Chaplaincyn (järjestön, joka huolehtii lähinnä kansainvälisistä opiskelijoista) ilmaiselle lounaalle ja tapasin siellä oikeastaan kaikki muut vaihtarit. Muistan miten englannin puhuminen tuntui ihan mielettömän haastavalta ja harmittelin, koska jouduin Amerikkalaisten pöytään istumaan. Heiltä nimittäin small talk onnistui luontevasti omalla äidinkielellään. Minä taas jouduin keskittämään kaiken energiani kuuntelemiseen ja ymmärtämiseen.

Meillä oli ensimmäisellä viikolla torstaina ja perjantaina inffojuttuja, jotka ei olleet ehkä niin hyviä kuin olin odottanut. Meille kävi esimerkiksi puhumassa poliisi ja palomies turvallisuudesta. Tarpeellisia juttuja nekin ovat, mutta olisin odottanut enemmänkin ihan käytännön neuvoja siihen millaisia kursseja valita, missä luokat tai kirjasto sijaitsevat(!) ja muuta käytännnön tietoa yliopistosta. Kaikki on pitänyt oikeastaan ottaa itse selvää tai sitten kysellä muilta vaihto-oppilailta, miten he ovat missäkin tapauksessa toimineet. Toisaalta henkilökunta on sitten aivan mielettömän ystävällistä ja avuliasta, kun vain menee rohkeasti kyselemään asioita!

Ajattelin kirjoitella tulevina päivinä vielä ehkä pari tekstiä ensimmäisistä päivistäni ja muustakin alkuhälinästä täällä ennen kuin alan kirjoittelemaan reaaliaikaisia kuulumisia.

Terkkuja kaikille Suomeen!

Melkein kolme viikkoa takana

Saavuin Pohjois-Irlantiin vaihto-oppilaaksi Erasmus ohjelman kautta 24.1.2012. Opiskelen Ulsterin yliopistossa Jordanstownin kampuksella pääaineenani viestintä. Olen ehtinyt olemaan täällä jo melkein kolme viikkoa, mutta pakko myöntää, että tuntuu kuin aikaa olisi kulunnut jo paljon enemmän. Alku oli aikamoista pyöritystä, mutta siitäkin selvittiin. Nyt jälkeen päin hieman harmittaa, että en pistänyt blogia pystyyn jo aiemmin, mutta voin kirjoitella tekstejä takautuvasti myös alkuajoista. Tänne blogiin olisi tarkoitus siis kirjoitella (pilkkusäännöistä piittaamatta) kaikesta uudesta ja ihmeellisestä sekä ihan tavallisista arkipäivistä tällä mielenkiintoisella vihreällä saarella, jonka asukkaat eivät itsekään ole ihan selvillä siitä, ovatko he brittejä vai irkkuja.