Lähdin matkaan Vaasasta aikasin aamulla tiistaina 24.1. Lensin ensin Riikaan, josta taas lensin Lontooseen. Lontoon kentällä jouduin odotella seuraavaa lentoa noin neljä tuntia. Viimeinen lento oli Lontoosta Belfastiin. Minun onnekseni matatalaukku kuljetettiin suoraan Suomesta Belfastiin, joten siitä ei onneksi tarvinnut huolehtia. Olin perillä Belfastissa ehkä kuuden jälkeen ja matkatavarat saatuani hyppäsin ensimmäiseen (ylihintaiseen!) taksiin päästäkseni kampukselle Jordanstowniin.
Taksikuski puhui erittäin voimakkaalla aksentilla enkä meinannut saada hänen puheestaan oikein mitään selvää. Sää oli sateinen ja ulkona oli todella hämärää. Kun pääsin kampukselle, jäin odottelemaan Recidental officen eteen. Olin soittanu Lontoon lentokentältä toimistoon varmistaakseni, että joku olisi varmasti minua siellä vastassa. Puhelimessa sovittiin, että joku tulisi antamaan avaimet kämppääni seitsemältä. Pian joku saapuikin paikalle ja pienen paperisodan jälkeen hän antoi minulle avaimet ja vei minut tilapäismajoitukseen Daldiara - opiskelijakylään, jossa suurin osa opiskelijoista asuu.
Huone oli pieni ja mukava ja siinä oli jopa oma suihku ja vessa. Asuin noin viikon verran siinä, kunnes muutin tänne Courtyardiin, joka ei olekaan ihan niin pieni tai mukava. Siitä lisää sitten myöhemmin! Daldiaran talot ovat muistaakseni 2007 vuonna valmistuneita eli siis aika uusia. Näin jälkeen päin suosittelisin ehdottomasti valitsemaan tuon Daldiaran majoituksen, vaikka se onkin noin 1000 puntaa kalliimpi asumismuoto.
Opiskelijakylässä on pieni super market (eli oikeastaan pieni kauppa tai kioski suomalaisittain), josta kävin illalla ostamassa vielä ruokaa ja muita tärkeimpiä juttuja, mitä en ollut tuonut mukanani. Yliopistolta pystyi onneksi ostamaan Bed packin eli paketin, joka sisälsi täkin, tyynyn, lakanan, täkkipussin sekä tyynyliinan. Se maksoi 25 puntaa, mutta on ollut sen arvoinen! Menin illalla lähes heti nukkumaan, sillä matkustuspäivä oli todella raskas. Seuraavana päivänä ei ollut onneksi vielä koulua ja pystyin hieman tutustumaan ympäristööni. Oli aika outo tunne olla vain jossakin tuntematta yhtään ketään koko maasta. En edes tiennyt missä suunnalla yliopisto mahdollisesti on! Kaivoin esiin yliopiston kartan ja lähdin suunnistamaan suuntaan, jossa oletin päärakennuksen olevan ja kyllähän se sieltä sitten löytyikin.
Illalla menin vielä Chaplaincyn (järjestön, joka huolehtii lähinnä kansainvälisistä opiskelijoista) ilmaiselle lounaalle ja tapasin siellä oikeastaan kaikki muut vaihtarit. Muistan miten englannin puhuminen tuntui ihan mielettömän haastavalta ja harmittelin, koska jouduin Amerikkalaisten pöytään istumaan. Heiltä nimittäin small talk onnistui luontevasti omalla äidinkielellään. Minä taas jouduin keskittämään kaiken energiani kuuntelemiseen ja ymmärtämiseen.
Meillä oli ensimmäisellä viikolla torstaina ja perjantaina inffojuttuja, jotka ei olleet ehkä niin hyviä kuin olin odottanut. Meille kävi esimerkiksi puhumassa poliisi ja palomies turvallisuudesta. Tarpeellisia juttuja nekin ovat, mutta olisin odottanut enemmänkin ihan käytännön neuvoja siihen millaisia kursseja valita, missä luokat tai kirjasto sijaitsevat(!) ja muuta käytännnön tietoa yliopistosta. Kaikki on pitänyt oikeastaan ottaa itse selvää tai sitten kysellä muilta vaihto-oppilailta, miten he ovat missäkin tapauksessa toimineet. Toisaalta henkilökunta on sitten aivan mielettömän ystävällistä ja avuliasta, kun vain menee rohkeasti kyselemään asioita!
Ajattelin kirjoitella tulevina päivinä vielä ehkä pari tekstiä ensimmäisistä päivistäni ja muustakin alkuhälinästä täällä ennen kuin alan kirjoittelemaan reaaliaikaisia kuulumisia.
Terkkuja kaikille Suomeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti