Me vaihtarit

Inffoviikolla meille sanottiin, että te vaihto-oppilaat tulette olemaan keskenänne todella läheisiä, ihan kuin perhe. Ja, että muista vaihtareista tulee se lähin yhteisö, johon tämän lukuvuoden aikana tulee kuulumaan. Meille sanottiin myös, että jotkut meistä tulee menemään keskenään jopa naimisiin. Siitä en sitten tiedä, mutta läheisiä ystäviä on ainakin löytynyt useita. Meitä vaihtareita tulee yhdelle lukuvuodelle alle kolmekymmentä. Ja sitten on tietenkin koko lukuvuoden täällä opiskelevat tyypit, jotka ottivat meidät "uudet" tosi iloisesti vastaan tammikuussa. Vaikkakin he surivat samalla vain viime lukuakauden täällä viettävien vaihtarikaveireiden lähtöä. Sen olen ehtinyt huomaamaan, että tämä meidän vaihtariyhteisö on todella tiivis. Kaikki vaihto-oppilaat tulevat keskenään todella hyvin toimeen ja auttavat toisiaan kaikissa tilanteissa - yhtään liioittelematta. Aina, jos on jokin ongelma, kannattaa jutella siitä jollekin. Aina löytyy nimittäin joku joka osaa ratkaista ongelman tavalla tai toisella.  Ihmettelen kyllä sitä, miten hyvä ilmapiiri voikaan vallita tällaisessa kulttuurien sekamelskassa!

Sen lisäksi, että me ollaan ystäviä keskenämme, me ollaan myös kämppiksiä. Pakko tähän väliin on huomauttaa, että ystävyyssuhteet ovat vähän helpompia kuin kämppiksenä eläminen (amerikkalaiset lainaavat paistinpannuasi ja palauttavat sen täysin naarmutettuna takaisin..). Japanilaiset sekä kiinalaiset asuvat omassa talossa keskenään aika eristäytyneesti. Heitä ei näe oikeastaan koskaan, enkä ole tavannut ainuttakaan heistä. Näen vain ikkunastani heidän lähtevän luennoille aamuisin. Sitten on espanjalaisten asuttama talo, joka on aina täynnä porukkaa. He ovat sosiaalisuuden huipentumia! Kun kävelee heidän talonsa ohi, joku huikkaa aina olohuoneen ikkunasta, että hei tuletkos pelaamaan korttia meidän kanssa yms. Ranskalaiset asuvat keskenään ja sitten on tämä meidän talomme, jossa on sitten kaikki muut, jotka eivät mihinkään edellämainituista kuulu.. Lisäksi lähes kaikki amerikkalaiset asuvat tuolla opiskelijakylässä kalliimmissa asunnoissa, joten heitä harvemmin sitten näkee..

Niin ja kyllähän me opiskellaankin yhdessä. Toki kaikki vähän omaa alaansa. Mun kanssa jokaisella luennolla on kaksi muuta vaihtaria. Opettajat haluaa meidän tekevän ryhmätyöt yhdessä. Ehkä siksi, että voi armahtaa meitä hieman arvosanoissa. Mutta luultavasti myös siksi, että he eivät halua meidän sotkevan paikallisten arvosanoja.. Professoreille kannattaa lausua taikasanat: "I'm a international student" ja saat lähes mitä vain anteeksi ;). Heh, no ei nyt ihan, mutta melkein! Meille vaihtareille annetaan ihan kivoja erityisoikeuksia kuten kokeiden korvaamisen esseillä tai helpotettua tehtävien arviointia. Ihan kiva juttu, vaikka en nyt tiedä tarvisimmeko me kuitenkaan noin paljon armahdusta. Toki meidänkin joukossa on todella eri tasoisia enkun taitajia. Toiset siis ihan natiivi puhujia ja toiset eivät ymmärrä oikeastaan sanaakaan englantia (ranskalaiset!). Kaikki yrittää sitten pärjäillä, miten parhaaksi näkee ja muilta vaihtareiltakin saa hurjasti apua kaikissa jutuissa.

Vapaa-aika on sitten aika hurjaa. En ymmärrä, miten nuo ihmiset jaksaa juhlia joka ilta ja käydä silti kouluakin tunnollisesti. Onneksi meitä on kuitenkin niin iso ryhmä erilaisia ihmisiä, että joukkoon mahtuu monenlaisia tyyppejä. Mä ainakin oon löytänyt täältä sellasia rauhallisempiakin kavereita, joiden kanssa on kivaa. Ja tehdään mekin hirveästi kaikkea (paitsi opiskellaan..), mutta vaan ehkä vähän erilaisia asioita, kun noi muut vaihtarit. Me ollaan enemmän sellasiia kulttuuripainotteisia (eli ehkä vähän tylsiä muiden mielestä;). Käytiin viime viikonloppuna jopa konsertissakin! 

Me vaihtarit herätetään huomiota ihan minne me sitten mennäänkin. Ensinnäkin tämä meidän aksenttien kirjo taitaa olla aika mielenkiintoista kuunneltavaa. Yliopistolla päät kääntyilee aika tiuhaan ja ihmiset kuuntelee, kun me jutellaan vahvoilla aksenteilla toisillemme. Yksi paikallinen jaksoi ihmetellä vaikka kuinka kauan sitä, kuinka me vaihtarit keskustellaan sellasella kielellä toisillemme, joka ei ole meidän kenenkään äidinkieli. Nojuu, niinhän me tehdään! Eipä paljon ole vaihtoehtoa, heh. On kivaa, kun ihmiset kyselee tosi usein, että mistä päin me ollaan kotoisin ja ollaanko täällä vain lomamatkalla vai opiskelemassa. Lähes jokainen paikallinen kysyy ihan ihmeissään, että miksi ihmeessä me ollaan tultu Belfastiin, kun täällä ei ole kuulemma yhtään mitään nähtävää. Mä vastaan aina, että haluan oppia englantia, vaikkakin se on vähän hassu vastaus sinänsä, kun ei tuosta paikallisten puheesta meinaa saada mitään selkoa.

Nämä vaihtaripojat ovat keksineet hyvän keinon päästä siitä mistä aita on matalin. He kehottivat meitä vain puhumaan paksumpaa aksenttia ja näyttämään siltä kuin ei ymmärtäisi sanaakaan englantia. Sillä tavalla saa kuulemma lähes kaiken anteeksi. Ja uskokaa tai älkää, mutta se toimii. Mä sain jopa junalipun halvemmalla tuolla tavoin ;). Heh, paitsi mä en ihan oikeasti ymmärtänyt sitä lipunmyyjää..

Kaiken kaikkiaan on ollut erittäin avartavaa tutustua niin moneen eri maasta tuleviin henkilöihin, jotka edustavat ihan erilaisia kulttuureita - ja silti huomata, että kaikki tulevat täydellisesti toimeen keskenään! Ollaan käyty pitkiä keskusteluja niin kulttuurien eroavaisuuksista, eri maiden historiasta, (yksi saksalainen tyttö oli mukana keskustelussa ja hänen näkökulmansa aiheeseen olivat erittäin mielenkiintoisia!) kielten eroavaisuuksista ja koko ajan riittää jotakin uutta ihmeteltävää. Kun tuun takaisin täältä, tuntuu että oon enemmän itävaltalaistunut tai amerikkalaistunut kuin irlantilaistunut. Mulle on herännyt myös pieni kipinä jos sitä joskus tulevaisuudessa lähtisi opiskelemaan toiseen maahan pitemmäksikin aikaa. Tai edes yhdeksi kokanaiseksi lukuvuodeksi. Vaikka se ei ehkä tulisi olemaan samanlaista kuin tämä täällä. Siellä mä en nimittäin olis enää vaihtari vaan ihan "oikea" opiskelija. Ja se muuttais tilannetta varmaan aika paljon. Meidän vaihtareiden elämä täällä tuntuu olevan aika siloteltua. Eletään täällä nimittäin aikamoisessa pumpulissa. Kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi - ja sehän sopii meille!